Case Järviseudun ja Kallaveden työterveys x Goodcall

Case Järviseudun ja Kallaveden työterveys x Goodcall

Työterveyshoitajasta asiakkuudenhoitajaksi

Työterveyshoitajat ovat tottuneet pitämään huolta ihmisistä, mutta myynti koettiin vieraaksi ja hoitotyöstä irralliseksi. Kun Järviseudun ja Kallaveden työterveydessä huomattiin tarve vahvistaa yritysasiakkaiden kohtaamista, päätettiin etsiä kumppani, joka veisi toiminnan uudelle tasolle. Good Callin räätälöity valmennus teki myynnistä luontevan osan arkea ja toi rohkeutta rakentaa aitoja kumppanuuksia.

Työterveyshoitajasta asiakkuudenhoitajaksi Timo Saksela - Goodcall Oy

Lähtötilanne

Järviseudun ja Kallaveden työterveys (JSTT) palvelee alueellaan noin 27  000 henkilöasiakasta ja suurta joukkoa työnantajia. Henkilöasiakkaiden kohtaamiset sujuivat hyvin, mutta organisaatiossa huomattiin, että yritysasiakkaiden – eli palvelusta maksavien tahojen – systemaattinen hoitaminen oli jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämän vuoksi päätettiin etsiä ulkopuolinen kumppani tuomaan lisää myynnin ja asiakkuudenhoidon osaamista. Good Call valikoitui yhteistyökumppaniksi vahvan asiantuntemuksensa ja erinomaisen maineensa ansiosta.

Toimenpiteet

Good Call räätälöi valmennusohjelman JSTT:n tarpeisiin ja työterveyshuollon arkeen sopivaksi. Työskentely käynnistettiin kuudella syväluotaavalla asiakashaastattelulla, joiden viesti oli selvä: halu rakentaa aitoa kumppanuutta. Tämä periaate johdatteli koko valmennusta.

Ohjelma koostui viidestä moduulista, jotka toteutettiin puolen vuoden aikana 34 työterveyshoitajalle. Mukana oli myös yrityksen johto, mikä varmisti muutosten viemisen käytäntöön. Moduulien välillä järjestetyt pienryhmävalmennukset auttoivat viemään oivallukset suoraan arjen asiakastyöhön.

Jokainen moduuli sisälsi teoriaosuuksien lisäksi pienryhmätehtäviä, harjoituksia ja asiakascaseja, jotka rakennettiin todellisten tilanteiden pohjalta. Jokaisen moduulin jälkeen järjestettiin johdon kanssa palautesessio ja tarvittaessa ohjelman sisältöä muokattiin palautteen perusteella. Samanaikaisesti yrityksen johto rakensi asiakkuudenhoitomallin, jonka suunnittelussa Good Call auttoi. Malli jalkautettiin käytäntöön osana valmennusta.

Vuorovaikutteinen toteutus tarjosi osallistujille enemmän kuin tietoa: tilaa pysähtyä, ajatella ja kyseenalaistaa omia toimintatapojaan. Esimerkiksi myyntitekniikoita käsiteltiin aina arjen esimerkkien kautta, mikä teki opeista helposti omaksuttavia. Valmennuksen jakautuminen pidemmälle ajanjaksolle antoi mahdollisuuden kerrata aiempia oppeja, ottaa niitä osaksi arkea ja juhlistaa onnistumisia yhdessä.

 ”Kumppanuusohjelma on saanut aikaan ajattelua. Suurin kehitys liittyy asiakkaan tuntemisen ja yhteydenpidon tärkeyteen. Myynti ei tunnu enää irralliselta, vaan luonnolliselta osalta omaa työtä.”
– Maarika, johtaja, Järviseudun ja Kallaveden työterveys

Saavutetut hyödyt

Valmennuksen myötä kumppanuusajattelu on vahvistunut koko työyhteisössä ja siitä on tullut luonteva osa organisaation keskusteluja ja arkea. Kumppanuus nähdään nyt yhteisenä tavoitteena, jota rakennetaan yhdessä ja joka ohjaa tekemistä päivittäisellä tasolla.

Työterveyshoitajat ovat saaneet lisää tietoa, ymmärrystä ja ennen kaikkea varmuutta ottaa oma paikkansa asiakkuudenhoidossa hoitotyön rinnalla. Rohkeus tarttua asiakkuustyöhön on kasvanut merkittävästi, ja monelle myynti näyttäytyy nyt luonnollisena osana asiakkaan auttamista – ei vieraana asiana. Työterveyshuollossa myynti tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että autetaan asiakasta tekemään oikeita, kustannustehokkaita ja vaikuttavia ratkaisuja.

Samalla työyhteisön kulttuuri on muuttunut. Palautteissa korostuvat avoimuuden lisääntyminen, yhteenkuuluvuuden vahvistuminen ja ”positiivinen pöhinä”, joka on välittynyt arjen ilmapiiriin ja yhdessä tekemisen tapoihin.

Muutokset näkyvät myös ulospäin: asiakaspalautteet ovat parantuneet ja asiakkaat kokevat, että työterveys on aktivoitunut uudella tavalla. Työ ei enää jää näkymättömäksi, vaan se osataan kertoa ja tehdä näkyväksi – ja tämä on vahvistanut kokemusta aidosta, pitkäjänteisestä kumppanuudesta.

“Stinalla ja Annalla oli 100 prosentin innostuminen, sitoutuminen ja antautuminen tekemiseen. Valmennus oli aidosti huolella tehty ja hyvin valmisteltu. Lisäksi valmennus sopi älyttömän hyvin työterveydenhuollon toimialaan.”

 Timo Saksela, toimitusjohtaja, Järviseudun ja Kallaveden työterveys